Etusivu / Muut uutiset / KymiRing on näkyvästi esillä myös MP Messuilla
Grafiikka: SML

KymiRing on näkyvästi esillä myös MP Messuilla

KymiRingin vuoden 2020 MotoGP-projekti on näkyvästi esillä myös tulevilla MP Messuilla.

Suomen Moottoriliitto järjestää omalla ja KymiRingin osastolla (6h98) perjantaina aamupäivällä medialle tiedotustilaisuuden, jossa paikan päällä ovat KymiRingin ratajohtaja Timo Pohjola ja liiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist kertomassa viimeisimmät päivitykset Suomen MotoGP-osakilpailusta.

Kansanedustaja ja valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja Timo Heinonen puolestaan taustoittaa tilaisuudessa MotoGP-osakilpailun merkitystä Suomelle.

– Osastolla avataan myös Suomen MotoGP-osakilpailun toimitsijoiden haku, liiton kutsussa todetaan.

Moottoripyöräurheilua ei ole koskaan liikaa esillä valtakunnan mediassa ja liitto saa nyt sulan hattuunsa myös siitä, että paikalla on samalla sopivasti haastateltavissa iso liuta lajin tunnetuimpia, sekä menestyneimpiä urheilijoita ja taustahahmoja: tallipäällikkönä jo kuusi maailmanmestaruutta saavuttanut Aki Ajo, MotoE-sarjassa kisaava Niki Tuuli, enduron kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes, alaraajahalvaantuneiden RR-sarjan naisten luokan maailmanmestari Ulla Kulju, Top Fuel -luokan maailmanennätyksen viime vuonna tehnyt Jaska Salakari, ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan maailmanmestari Kirsi Kainulainen, enduron hallitseva Euroopan mestari Roni Kytönen ja motocrossin MM- ja EM-sarjoissa kisaava Jere Haavisto.

Katso myös

Imatranajon valtias ei lähde puolustamaan IRRC-mestaruuttaan – ajaa kuitenkin Suomen osakilpailun

Kansainvälisen IRRC Superbike-sarjan mestaruuden viime vuonna vienyt ja Imatranajon valtiaaksi voitoilla ja kierrosennätyksellä kohonnut britti …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *