Viime kauden pitkälti varjojen mailla vaeltanut Aprilian MotoGP-luokan tiimi pistää pakettinsa miltei kokonaan uusiksi. Andrea Iannonen siirtyminen tiimin toiseksi kuljettajaksi Aleix Espargaron rinnalle merkitsi pelkkää esimakua tulevasta. Aprilia vahvisti tänään, että tiimin pomoportaaseen tulee takavuosina Mika Kallion ja Kimi Räikkösen taustalla toimineita nimimiehiä.
Aprilian uusiksi kisainsinööreiksi ovat valikoituneet Fabrizio Cecchini ja MotoGP-sarjassa jo miltei 30 vuotta vaikuttanut Antonio Jimenez.
Jimenez toimi Kallion teknisen ryhmän vetäjänä kaudella 2015. Kallio kilpaili tuolloin Moto2-luokassa ja Italtrans-tiimin riveissä.
Suurempi, joskin jo alustavasti tiedossa ollut pommi pamahti kuitenkin Massimo Rivolan hahmossa. Ferrarin F1-tiimissä aikoinaan moottoriurheilupomona toiminut ja Räikkösen kanssa tiivistä yhteistyötä tehnyt italialainen vaihtaa nelipyöriset kaksipyöräisiin ja siirtyy Aprilia Racingin toimitusjohtajaksi. Piaggio Group vahvisti uutisen tänään.
Rivola omaa 21 kauden ja yli 300 GP:n mittaisen kokemuksen F1-sarjasta. Rivola on toiminut Ferrarin lisäksi Minardin ja Toro Rosson palveluksessa. Ferrarilla Rivola työskenteli Räikkösen lisäksi myös mm. Fernando Alonson ja Sebastian Vettelin kanssa.
Rivola on ollut viimeiset kolme vuotta vastuussa Ferrarin nuorten kuljettajien akatemiasta. Maranellosta käsin toiminut Rivola poimi pari vuotta sitten siipiensä suojaan ranskalaisen Charles Leclercin, joka astuu ensi kaudella Räikkösen suuriin saappaisiin Ferrarilla.
Rivola käynnistää työt Aprilialla 7. tammikuuta.