Rakenteilla olevalla KymiRingin radalla on määrä ajaa MotoGP-sarjaa ensimmäisen kerran vuonna 2020. Kisan päivämäärä on luonnosteltu alustavasti lukkoon, eli se ajoittuu heinäkuun lopulle.
Tulevalla kaudella MotoGP-sarjassa ajetaan vielä 19 osakilpailua, mutta ensi vuonna kattauksen on tarkoitus kasvaa 20:een Suomen osakilpailun myötä.
Tämä merkinnee samalla sitä, että sarjan kesätauko lyhenee hieman. Tänä vuonna kesälomille kirmataan 7. heinäkuuta Sachsenringin radalla ajettavan Saksan GP:n jälkeen ja tositoimiin palataan 4. elokuuta Brnon radalla Tshekissä.
KymiRingin kisaviikonloppu ajoittuisi näin ollen kauden 2020 kalenterissa aikavälille 24.-26.7. tai 31.7.-2.8.
Yle Kotkan Instagram-päivityksen mukaan KymiRingin rata on jo valmis ajettavaksi ympäri ja myös yli 80 prosenttia suoja-alueista on valmiina. Asfalttia ei vielä ole.
– Kymi Ring -yhtiön ratajohtajan Timo Pohjolan mukaan takana on kiireinen syksy. Pohjola vakuuttaa töiden olevan aikataulussa. Ratayhtiön uuden toimitusjohtajan Markku Pietilän mukaan Kymi Ringillä pitäisi ajaa testiajot viimeistään ensi syksynä, mikäli radalla aiotaan kisata Moto-GP-kilpailu kesällä 2020, todetaan Yle Kotkan Instgram-tilillä.