Etusivu / Moto2 / Tuuli takoi hienon työnäytteen: ”Paras aika-ajoni tähän mennessä”
Niki Tuuli. Kuva: Petronas Sprinta Racing

Tuuli takoi hienon työnäytteen: ”Paras aika-ajoni tähän mennessä”

Niki Tuulin hymy oli herkässä lauantaina Silverstonessa. Syystäkin, sillä Tuuli tykitti toistaiseksi Moto2-uransa parhaan aika-ajosijoituksen, joka oli samalla taas yksi hyvä työnäyte lisää ensi kautta varten.

Tuulia, 22, ajattava ja oljyjätti Petronasin sponsoroima SIC Racing Team ilmoitti perjantaina, että suomalaiskuljettajan paikan ensi kaudella ottaa malesialaiskuski Khairul Idham Pawi, 19.

Tuuli osoitti heti seuraavana päivänä, kuka olisi edelleen hyvä valinta tiimiin, jos SIC Racingille vapautuu varikkohuhuissa pinnalla ollut mahdollinen toinen kuljettajapaikka ensi kaudeksi Moto2-luokkaan.

Tuulin ajama 19. sija Britannian GP:n aika-ajoissa oli hieno juttu, mutta vieläkin merkittävämpää oli se, että hän jäi sarjan pisimmällä, eli 5,9 kilometrin mittaisella radalla MM-sarjaa johtavasta paalupaikkamiehestä ja Valentino Rossin suojatteihin lukeutuvasta Francesco Bagnaista sittenkin enää 1,425 sekuntia. Ja kaiken lisäksi vielä baanalla, jolla Tuuli ei ollut ajanut metriäkään ennen tätä viikonloppua.

Pawi sijoittui aika-ajoissa 27:nneksi jääden Tuulista 1,310 sekuntia.

– Olen iloinen sijoituttuani 19:nneksi ja jäätyäni paalupaikasta 1,4 sekuntia: tämä oli tähän mennessä paras aika-ajoni, Tuuli iloitsee tiiminsä Twitter-tilillä.

– Olen tyytyväinen tähän tulokseen, sillä osoitin, että suunta on oikea. Odotan innolla huomista, Tuuli jatkaa ja viittaa kaikkien mahdollisuuksien kisan puoleen.

* LUE LISÄÄ AIHEESTA:

Niki Tuuli tykitti komeasti Britannian GP:n aika-ajoissa: 19:s

Avaako Aki Ajo jälleen ovia Niki Tuulille uuteen tiimiin?

Katso myös

Ajon tiimiin maailmanmestarina tullut Martin seurasi testipäivää pyörätuolista: ”Olen niin vihainen!”

Moto3-luokan maailmanmestarina motokakkosten Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin tullut espanjalaiskuljettaja Jorge Martin on vihainen, hyvin vihainen. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *