MotoGP-kausi huipentuu viikonloppuna ajettavaan kauden päätösosakilpailuun. Viivalle Espanjan Valenciassa asettuu nyt jo neljättä kertaa tällä kaudella KTM:n testikuljettaja Mika Kallio. Keskiviikkona 35 vuotta täyttänyt Mika Kallio ei ehtinyt juhlia syntymäpäiviään Espanjan auringon alla, sillä suomalainen keskittyi tiiminsä kanssa hiomaan kisakalustonsa kuntoon kauden loppuhuipennukseen. Valencian Ricardo Tormo-rata isännöi tänä viikonloppuna MotoGP-kauden …
Lue lisää »MotoGP-sarjan kauden 2018 alustavat kuljettajalistat on julkaistu
Kansainvälinen moottoriliitto FIM:n on julkaissut MotoGP-sarjan kauden 2018 alustavat kuljettajalistat. Listoilta ei ikävä kyllä löydy ainuttakaan suomalaisnimeä. Tämä merkitsee sitä, että Moto3-luokassa tällä kaudella debytoinyt Patrik Pulkkinen kilpailee tämän listauksen mukaan ensi vuonna erittäin suurella todennäköisyydellä junioreiden MM-sarjassa. Ilman suomalaispanosta ei MotoGP-sarjassa toki ensi kaudellakaan jäädä. Aki Ajon johtama Ajo …
Lue lisää »Stoner kyllästyi uteluihin ja antaa palaa: ”Olisin pystynyt voittamaan Marquezin”
MotoGP-luokan kaksinkertaista maailmanmestaria Casey Stoneria on luonnehdittu historian kenties kaikkien aikojen nopeimmaksi kuljettajaksi. Road racingia rakastava, mutta kaikkea sen ympärillä pyörivää sydänjuuriaan myöten vihaava aussi teki kuitenkin kauden 2012 jälkeen kovan ratkaisun ja vetäytyi eläkkeelle vain 27 vuoden iässä. – Menen kalaan, kuittasi Stoner tuolloin tyypilliseen tapaansa. Stonerilta on udeltu …
Lue lisää »Kalliolle kylmä kuitti KTM:n kisakuljettajalta
KTM:n MotoGP-luokan espanjalainen kisakuljettaja Pol Espargaro on ottanut ensimmäisen kerran julkisesti kantaa Mika Kallion ja britti Bradley Smithin väliseen vääntöön kauden 2018 osalta. Espargaro kuittaa suomalaisittain tylysti olevansa iloinen siitä, että Smith sai säilyttää kisakuskin paikkansa. – Se oli KTM:n suunnitelma alusta alkaen. Olemme kilpailleet Bradleyn kanssa jo useampia vuosia …
Lue lisää »Dovizioson huippukauden salaisuus? – Pääkoppa on kunnossa
Andrea Dovizioso saattaa hävitä MotoGP:n mestaruusväännön ensi sunnuntaina kauden päättävässä Valencian kisassa, mutta se ei silti suuremmin himmentäisi hienoa kokonaisuutta: 31-vuotias ”Professori” ajaa kuninkuusluokan uransa ehdotonta huippukautta. Kyllä, Ducati on toiminut tällä kaudella Dovizioson, 31, käskyttämänä kuin unelma oikeastaan vain Australian kisaa lukuun ottamatta. Loppupeleissä kuitenkin ja onneksi kuljettaja on …
Lue lisää »Mika Kallion kypärään komea sulka: ”KTM on kehittynyt uskomattomasti!”
KTM:n MotoGP-luokan projektin huippunopealle testikuljettajalle Mika Kalliolle sataa kiitosta ja kunniaa suunnalta jos toiseltakin. KTM on noussut ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokassa MotoGP:ssä jo heti ensimmäisellä kaudellaan kympin sakkiin. Kallio on itse säväyttänyt jo kolmessa villin kortin kisassaan ja se neljäs tilaisuus tarjoutuu vastaavissa merkeissä kauden viikon kuluttua perinteisesti päättävässä Valencian GP:ssä. Kallio …
Lue lisää »Rossi tarkentaa: ”Päätös uran jatkosta tehdään kauden 2018 ensimmäisten kisojen jälkeen”
Valentino Rossi, 38, on tarkentanut ison päätöksensä aikataulua. Rossilla on nykyisestä sopimuksestaan vielä tuleva kausi jäljellä Yamahan kanssa ja päätös uran jatkosta tehdään ensi vuoden kevällä. Rossi on todennut aiemmin, että hän tekisi päätöksensä välittömästi seuraavan talvitestikauden jälkeen, mutta ”Tohtori” on nyt siis siirtänyt aikataulua tältä osin piirun verran eteenpäin. …
Lue lisää »Marquez Valencian jännitysnäytelmästä: ”Näinhän minä ennustinkin!”
MotoGP-luokan kolminkertaisella maailmanmestarilla Marc Marquezilla on myös ennustajan lahjoja. Marquez on puhunut pitkin kautta siitä, että mestaruuden ratkaisu tulee huipentumaan trilletunnelmissa Valencian kisaan. – Näinhän minä ennustinkin!, Marquez huikkasi toivuttuaan Malesian GP:n draamasta. Marquez menetti Sepangissa ensimmäisen mestaruuspallon, mutta titteli on edelleen vankasti hänen hyppysissään. Marquezilla on 21 etu puolellaan …
Lue lisää »Dovizioso siirsi MotoGP-mestaruuden ratkaisun Valencian trilleriin
MotoGP-kausi vuosimallia 2017 huipentuu trilleritunnelmissa kahden viikon kuluttua Valencian Ricarco Tormo-radalle. Kauden päätöskisassa on panoksena, ei sen enempää eikä vähempää kuin kuninkuusluokan maailmanmestaruus. Sarjaa hallitsevana mestarina johtavalle Hondan Marc Marquezille tarjoutui tilaisuus mestaruusniittiin Sepangin märällä radalla Malesiassa. Marquezin tittelin ainoa uhkaaja, Ducatin Andrea Dovizioso oli kuitenkin asiasta vahvasti toista mieltä. …
Lue lisää »Rossille pelätyn karu kysymys: ”Aiotko kostaa Marquezille?”
Niinhän siinä sitten kävi. Espanjalaistoimittaja tuli ja kajautti kuninkuusluokan Malesian GP:n aika-ajon jäljiltä Valentino Rossille kysymyksen, jota kaikki osasivat odottaa, mutta mitä kukaan ei olisi silti halunnut kuulla: ”Aiotko kostaa Marquezille?”. Kysymys juontaa juurensa vuoden 2015 Malesian GP:n skandaalinkäryisiin tapahtumiin, joita puitiin aikoinaan aina urheilun kansainvälistä vetoomustuomioistuinta (CAS) myöten. Pahimmasta …
Lue lisää »Marquez murisi pettyneenä: ”Kaikki meni pieleen, en usko voittoon”
MotoGP-luokan maailmanmestaruuden Malesiaan katkolle tuoneen Marc Marquezin kauden huonoin aika-ajosuoritus osui pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Hallitseva mestari joutuu tyytymään kolmosriviin ja seitsemänteen ruutuun. – Tämä rata ei lukeudu parhaimmistoomme, mutta totuus on se, että tänään kaikki meni pieleen, Marquez murahti kaunistelematta. Tosin seitsemäs lähtöruutu ei ole pitkässä ja äärimmäisen raskaassa kisassa …
Lue lisää »Marquez kolmosrivistä mestaruusjahtiin Malesiassa
Marc Marquezin uran neljäs MotoGP-luokan maailmanmestaruus on katkolla sunnuntaina Sepangin radalla Malesiassa. Sarjaa 33 pisteellä johtava Marquez lähtee seitsemännestä ruudusta kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun. Marquez järjesti draamaa, kun sähäkästä 15 minuutin mittaisesta sessiosta oli ajettu vasta vajaa kolmannes. Marquez kadotti Hondan eturenkaan pidon radan 15. mutkassa ja kaatui. Hallitsevan mestarin …
Lue lisää »Dovizioso tarttui tomerasti oljenkorteensa
MotoGP-luokan maailmanmestaruuteen edelleen vähintäänkin ohuen oljenkorren omaava Ducatin Andrea Dovizioso on luvannut jatkaa taistelua tittelistä niin kauan kuin se on matemaattisesti suinkin mahdollista. Dovizioso tarjoili tyylinäytteen työmoraalistaan ja vauhdistaan tykittämällä Malesian GP-viikonlopun avauspäivän pohja-ajan Sepangin radalla Malesiassa. Perjantain kovimmat kierrosajat paineltiin aamun harjoituksessa, jolloin rataa päästiin kiertämään kuivalla kelillä. Iltapäivän …
Lue lisää »Tässä ovat Dovizioson saumat siirtää mestaruuden ratkaisu Valenciaan
Ducatin Andrea Dovizioson oljenkorsi MotoGP-luokan maailmanmestaruuden saavuttamiseen Australian osakilpailun epäonnistumisen jälkeen on ohut, mutta toivo elää yhä ensi sunnuntaina Sepangin radalla Malesiassa. Hallitsevalla mestarilla, Hondan Marc Marquezilla on vahva 33 pisteen etu puolellaan Doviziosoon, kun kaudesta on enää kaksi kisaa ajamatta. Potissa on vielä 50 pistettä. Tässä ovat ne Malesian …
Lue lisää »Marquezille riittää kakkossija mestaruuden varmistamiseen
Marc Marquezille tarjoutuu tulevana sunnuntaina Sepangin radalla Malesiassa tilaisuus varmistaa uransa neljäs kuninkuusluokan mestaruus. Marquezilla on 33 pisteen etu lähimpään uhkaajaansa Andrea Doviziosoon, kun kaudesta on ajamatta enää kaksi kisaa. Matemaattisia vaihtoehtoja Marquezin mestaruuden varmistumiselle on useitakin ja yksi niistä tulee tässä: Hondan ässälle riittää kakkossijakin, vaikka Dovizioso tykittäisi Sepangissa …
Lue lisää »”MotoGP on pidettävä aggressiivisena – emme halua samaistua F1:een”
Phillip Islandin radalla ajettu Australian GP:n kuninkuusluokan räväkkä kisa oli luonteeltaan kauden tähän mennessä aggressiivisin. Mestaruuden ensi sunnuntaina Malesiaan katkolle vievä Marc Marquez on ehdottomasti sitä mieltä, että näin tulee olla jatkossakin. – Jos meiltä rajoitetaan äärirajoille vietävää taistelua, niin meistä tulee kuin Formula 1, jossa kaikesta rangaistaan, Marquez viittaa …
Lue lisää »Aki Ajon ilme ei olisi tässä tilanteessa värähtänytkään – suomalaistallin aggressiivinen tuplamestari aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä uudelle pomolleen
Suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä kaksi Moto2-maailmanmestaruutta saavuttanut Johann Zarco sivaltaa nykyään kuninkuusluokassa tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi. Zarco saavutti jo Australian GP:ssä MotoGP-luokan vuoden tulokkaan tittelin. Australian kisa tarjosi kenties tämän kauden aggressiivisinta tykitystä. Tuossa show’ssa pääosan esittäjiin lukeutui jälleen kerran Zarco, jota on ripitetty jo liiankin rajuista ohituksistaan. …
Lue lisää »Kallio nosti testikuljettajat kovaan kurssiin – Yamaha houkuttelee huippunimeä
Kehuja kaikkialta keräävä Mika Kallio on tehnyt upeaa työtä KTM:n testi- ja villin kortin kisakuljettajana. KTM:n oivaltama onnistunut satsaus huippukuljettajaan on herättänyt myös MotoGP-luokan muut tehdastallit tältä osin todellisuuteen Yamahaa myöten. Kallio on kattanut kuninkuusluokkaan pöydän täysin uudelle ammattikunnalle. Toki testikuljettajia on arvostettu ennenkin, mutta ei vielä koskaan näin merkittävästi. …
Lue lisää »Marquez järjesti mahtivoitolla mestaruuden katkolle – Dovizioso manaa massiivista virhettään
MotoGP-luokan hallitseva maailmanmestari Marc Marquez vie tämän kauden tittelin katkolle ensi sunnuntaiksi Sepangin radalle Malesiaan. Marquez viiletti voittoon kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Australiassa. Hondan ässä Marquez siirtyi samalla 33 pisteen johtoon Phillip Islandilla kenties kohtalokkaasti 13:nneksi jääneeseen Ducatin Andrea Doviziosoon. – Aivan mahtava voitto ja upea show! Hämmästyttävää!, hehkutti Marquez. …
Lue lisää »”Mahtava päivä KTM:lle!” – Kallion ja kumppaneiden tekemä työ Aragonin testeissä kantaa hedelmää Australiassa
Mika Kallion työnantaja KTM ylsi tähän mennessä kauden parhaaseen aika-ajosuoritukseen Phillip Islandin radalla ajettavassa Australian osakilpailussa. Pol Espargaro lunasti itselleen MotoGP-luokan kuudennen ja tallikaveri Bradley Smith yhdeksännen lähtöruudun. Ilo KTM-leirissä oli luonnollisesti ylimmillään sähäkän session jälkeen. Lisäksi myös kärkisijat huippunopeustilastossa merkitsivät riehakkaiden tuuletusten paikkaa. – Mahtavaa! Nämä ovat olleet kauden …
Lue lisää »”Karmea virhe yrittää karkumatkaa kisan alussa” – Marquezin mukaan pöytä on katettu taas trillerille
Marc Marquez paalulla ja hänet maailmanmestaruustaistelussa haastava Andrea Dovizioso ruudussa 11. Hallitseva mestari Marquez ei näe sunnuntaina ajettavan Australian GP:n lähtöasetelmia silti lainkaan niin mustavalkoisena, mitä aika-ajon sijoitukset antavat ymmärtää. Marquez uskoo, että pöytä on katettu Australiassa vastaavalle trillerille, mikä nähtiin viime sunnuntaina Japanin GP:n huimalla päätöskierroksella. – Andrea lähti …
Lue lisää »Marquez pauhasi paalulle – Doviziosolle epäonnistuminen pahaan paikkaan
Hondan Marc Marquezin kanssa MotoGP-luokan maailmanmestaruudesta taistelevan Ducatin Andrea Dovizioson kauden yksi heikoimmista aika-ajoista osui pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Dovizioso käynnistää kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun Phillip Islandin radalla ruudusta 11. Marquez ampaisee Australian GP:hen paalupaikalta. Paalu oli hallitsevalla mestarille jo kauden seitsemäs. Marquen hyökkäsi aika-ajon piikkipaikalle viimeisellä vedollaan pudottaen Yamahan Maverick …
Lue lisää »KTM:n satelliittitiimi MotoGP-luokkaan kaudella 2019
MotoGP-luokassa nähdään kaudella 2019 vähintään kolme vakituista KTM-kuljettajaa. KTM:ltä vahvistetaan, että se tulee silloin mukaan kuninkuusluokkaan myös satelliittitiimin statuksella. KTM on tiettävästi jo käynyt alustavia neuvotteluja tulevasta kumppanistaan, joka on joku nykyisistä MotoGP-luokan tiimeistä. MotoGP-sarjaa hallinnoivalla Dornalla on näet niin sanottujen asiakastiimien kanssa kauteen 2021 ulottuva sopimus. Se eliminoi mahdollisuuden …
Lue lisää »Kallion ex-tiimikaveri teki upeaa historiaa: ”Fantastista!”
Mika Kallion Pramac Ducati-tiimikaverina aikoinaan ajanut espanjalainen Aleix Espargo teki perjantaina historiaa Phillip Islandin radalla Australiassa. Espargaro oli Apriliallaan MotoGP-luokan harjoitusten nopein. – Olen todella iloinen ja fiilis on aivan mahtava!, KTM:llä kilpailevan Pol Espargaron vanhempi veli hihkui. Kokenut Espargaro on nähty toki aiemminkin satunnaisesti mukana kärkikahinoissa, mutta Aprialla tämä …
Lue lisää »Mojova yllätys MotoGP-luokassa: Espargaro kukisti Marquezin ja Dovizioson
Australian GP-viikonvaihde käynnistyi Phillip Islandin aurinkoisella, mutta viileällä radalla mojovalla yllätyksellä. Siitä vastasi Aprilian Aleix Espargaro, joka karautti perjantain harjoitusten kärkeen ennen mestaruudesta kapinoivia Hondan Marc Marquezia ja Ducatin Andrea Doviziosoa. Kärjessä oli tosin todella tiivis tunnelma. Aamun treenissä ykköseksi ajanut Marquez jäi Espargarosta vain viisi ja Dovizioso puolestaan 97 …
Lue lisää »Mika Kallio olisi kultakimpale mille tiimille tahansa
MotoGP-luokassa on mukana tällä hetkellä kaksi vakituista testikuljettajaa ylitse muiden, eli KTM:n Mika Kallio ja Ducatin Michele Pirro. Yhtä kovan kaliiberin kuljettajille olisi kysyntää muissakin tiimeissä, mutta heitä ei ole yksinkertaisesti saatavilla. Valentino Rossi on valitellut tätä tilannetta Yamahan tehdastallin osalta ja nyt myös merkin Tech 3-tiimi on liittynyt samaan …
Lue lisää »Ihmetoipuminen Rossin malliin – Ajon suojatti palaa radalle vain 18 päivää leikkauksen jälkeen
Valentino Rossi ei ole MotoGP-luokan ainoa ihmemies lyhyiden toipumisjaksojen muodossa. Aki Ajon manageroima Jack Miller palaa Australian GP:ssä radalle vain 18 päivää jalkaleikkauksen jälkeen. Marc VDS:n Hondalla kilpaileva ja ensi kaudella Ducatin Pramac-tiimiin siirtyvä australialainen Miller, 22, teloi oikean jalkansa polven alapuolelta harjoitusonnettomuudessa Euroopan tukikohdassaan Andorrassa. Miller joutui jäämään sivuun …
Lue lisää »Kallion kuusi villin kortin kisaa saivat virallisen vahvistuksen GP-komissiolta
KTM:n Mika Kallio ajaa kaudella 2018 kuusi villin kortin kisaa. Käytännön tasolla jo aiemmin tiedossa ollut kuvio on saanut tänään myös virallisen vahvistuksen GP-komission kokouksessa, joten jossitteluille ja muiden tiimien mahdollisille marinoille ei jää enää mitään sijaa. GP-komissio tarjoaa kuninkuusluokan kaikille valmistajille mahdollisuuden ajaa ensi kaudella korkeintaan kolme villin kortin …
Lue lisää »”Pusutauti” koitui MotoGP-kuskin kohtaloksi
MotoGP-luokassa Yamahan Tech 3-tiimiä johtava Herve Ponchral myöntää huolestuneena, että tänä vuonna jo kertaalleen podiumille kivunneen tulokaskuljettaja Jonas Folgerin loppukausi saattaa olla vaarassa. Aikoinaan suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä GP-voittotilinsä avannutta saksalaista Folgeria vaivaa Epstein-Barr -virus. Kyseinen virus, josta Folger kärsi jo kaudella 2012, tarttuu syljen välityksellä ja siksi sitä kutsutaan …
Lue lisää »Marquezin puheet mieliradasta eivät järkytä Dovizioson mielenrauhaa
MotoGP-luokan huima mestaruustaistelu jatkuu tulevana viikonvaihteena Phillip Islandin huippunopealla radalla Australiassa. Saaribaana on Hondan Marc Marquezin mielirata, mutta hallitsevaa mestaria 11 pisteen päässä hiillostava Ducatin Andrea Dovizioso ei moisia puheita hätkähdä. – Tiedän, että Marc tulee olemaan todella vaikea lyötävä Phillip Islandilla, mutta lähden levollisin mielin tulevaan kisaviikonloppuun. Olemme osoittaneet …
Lue lisää »Kallio järjesti crossileganda Cairolille unohtumattoman oppitunnin MotoGP-pyörällä
Motocrossin yhdeksänkertaiselle maailmanmestarille Tony Cairolille tarjoutui tänään maistiaiset KTM:n MotoGP-luokan pyörästä Mika Kallion opastuksella. Kokeneen suomalaisen tarjoama oppitunti Valencian Ricardo Tormo-radalla ei tule unohtumaan koskaan italialaisen Cairolin mielestä. – Mikalla on mahtava kokemus KTM:stä ja sain mahdollisuuden seurata tarkoin hänen ajolinjojaan. Pystyimme saavuttamaan maalisuoralla yli 300 kilometrin tuntivauhdin. Se oli …
Lue lisää »Rossi: ”Marquezin ja Dovizioson valtaisa taistelu on parasta mainosta tälle urheilulle”
Valentino Rossi, 38, on saavuttanut ja nähnyt pitkän uransa aikana kaiken mahdollisen MotoGP-sarjassa. Konkariinkin tekee silti todella suuren vaikutuksen se upea tapa, jolla Marc Marquez ja Andrea Dovizioso kamppailevat kuninkuusluokan maailmanmestaruudesta. – Tuo valtaisa taistelu on parasta mainosta ja erittäin hyvä asia tälle urheilulle, hekuttaa Japanin GP:n kolhujen jäljiltä tulevana …
Lue lisää »”Fantastinen, mahtava, virheetön, vetää sanattomaksi” – Doviziosolle sataa ylistystä
Uransa ensimmäisestä MotoGP-luokan maailmanmestaruudesta kapinoivan Andrea Dovizioson upea voitto Japanissa on kirvoittanut kilpakumppien kielet ylistäviin lausuntoihin ”Desmo Dovista”. Ylistystä sataa suunnalta jos toiseltakin ja tässä tilanteessa ymmärrettävästi sankimmin Ducati-tallikaverin, kolminkertaisen kuninkuusluokan maailmanmestarin Jorge Lorenzon suusta. Dovizioso lojuu syvällä palkkakuopassa päivä päivältä paremmin Ducatin luonteesta kiinni saavan Lorenzon 12 miljoonan euron …
Lue lisää »”Professori” Dovizioso: Suljin oven Marquezilta
Pöytä on katettu Japanin upean osakilpailun jälkeen kaikilla herkuilla huikeaan vääntöön MotoGP-luokan maailmanmestaruudesta. Kapinasta kehkeytyy armoton kaksintaistelu Hondan Marc Marquezin ja Ducatin Andrea Dovizioson välillä. Ja se vääntö tulee molempien arvioiden mukaan huipentumaan kauden 12. marraskuuta perinteisesti päättävään Valencian GP:hen. – Tämä oli elintärkeä voitto minulle mestaruuskamppailua ajatellen, ”Professori” Dovizioso …
Lue lisää »Dovizioso peittosi Marquezin Motegin jännitysnäytelmässä
MotoGP-luokan maailmanmestaruudesta tiukasti taisteleva Ducatin Andrea Dovizioso nappasi tililleen kauden toistaiseksi arvokkaimman voittonsa ajamalla ykköseksi Motegin sadekelin kisassa Japanissa. Dovizioso järjesti Motegissa todella huiman kaksintaistelun voitosta sarjaa johtavan Hondan Marc Marquezin kanssa. Marquez näytti jo ajavan voittoon, mutta Dovizioso ei antanut missään vaiheessa periksi. Marquez teki virheen viimeisellä kierroksella ja …
Lue lisää »Zarco pesi Petruccin ja Marquezin paalupaikkataistelussa
MotoGP-luokan tulokaskuljettaja Johann Zarco on saavuttanut jo kauden toisen paalupaikkansa. Yamahan Tech 3-satelliittiimin kuljettaja pesi Ducatin Pramac-tiimin Danilo Petruccin ja sarjaa hallitsevana mestarina johtavan Hondan Marc Marquezin Motegin paikoittain märällä radalla ajetun Japanin GP:n aika-ajossa. Zarco viimeisteli pohja-ajaksi lukemat 1.53,469, joilla hän kukisti Petruccin 0,318 ja radalla myös slicks-renkailla olleen …
Lue lisää »”Olemme vähän pulassa” – Rossi ei kaunistele totuutta
Motegin märällä radalla ajetun Japanin MM-osakilpailuviikonvaihteen avauspäivä kulki Yamahan MotoGP-tiimiltä mollivoittoisesti. Maverick Vinales jäi perjantain pohja-ajan painelleesta Ducatin Andrea Doviziososta 1,499 sekuntia ja Valentino Rossi puolestaan Yamaha-tallikaveristaan edelleen 59 tuhannesosaa. Maailmanmestaruudesta Hondan Marc Marquezin ja Dovizioson kanssa taisteleva Vinales jätettiin tuloslistalla 11:nneksi ja Rossi 12:nneksi. Rossi myöntää suoraan, että Yamahalla …
Lue lisää »Doviziosolta myrskyvaroitus jälleen rajusti kaatuneelle Marquezille
MotoGP-luokan maailmanmestaruudesta kiivaimmin kapinoivat Hondan Marc Marquez ja Ducatin Andrea Dovizioso tykittivät kärkivauhtia myös Japanin GP-viikonlopun avauspäivänä Motegin märällä radalla. Dovizioso tarjoili Marquezille ainakin pienimuotoisen myrskyvaroituksen painelemalla päivän pohja-ajan. Marquez hallitsi vielä aamun harjoitusta ja jatkoi kärkipaikoilla edelleen iltapäivälläkin, kunnes Dovizioso iski. Dovizioso todisti sen, että Ducati on nyt tikissä …
Lue lisää »”Mika tekee fantastista työtä testikuljettajana” – Smithin vuoro avautua
Bradley Smith jatkaa kaudella 2018 KTM:n MotoGP-luokan kisa- ja Mika Kallio testikuljettajana. Laajalti sympatiaa osakseen kerännyt Kallio avautui harmissaan tilanteesta heti keskiviikkona ja tänään oli sitten Smithin vuoro. – KTM:n usko ei horjunut minua kohtaan koskaan, Smith avaa pelin GPupdate-sivustolla. – Kaikki yrittivät kysellä tilanteesta minulta, tekniseltä väeltäni ja tiimiltä. …
Lue lisää »Rossi viittaa kintaalla tallimääräyksille – ainakin vielä
Valentino Rossi alkaa olla jo tympiintynyt jatkuviin uteluihin siitä, onko hän valmis auttamaan sarjassa paremmissa asemissa majailevaa Yamaha-tallikaveriaan Maverick Vinalesia MotoGP-luokan mestaruustaistelussa Hondan Marc Marquezia ja Ducatin Andrea Doviziosoa vastaan. Parranpärinä mahdollisista tallimääräyksistä on käynyt Motegin radalla ajettavan Japanin GP:n alla kuumana näiden kaikkien kolmen tehdastiimien osalta. Ja niistä kaikista …
Lue lisää »Mystinen sairaus vei voimat MotoGP-kuskilta – ei pystynyt edes kävelemään
Suomalaistalli Ajo Motorsportin riveistä takavuosilta tuttu MotoGP-luokan kuljettaja Jonas Folger joutuu jäämään mystisen sairauden vuoksi sivuun tänä viikonvaihteena Motegissa ajettavassa Japanin osakilpailusta. Ensimmäisellä MotoGP-luokan kaudellaan jo kertaalleen podiumillekin noussut Yamahan Tech 3-satelliittitiimin saksalaiskuljettaja on tuntenut olonsa niin heikoksi Japanissa, että hän on hädin tuskin pystynyt kävelemään. Folger tutkittiin Japanissa Clinica …
Lue lisää »Kallio: ”Kyllähän se v*tuttaa tietysti kaikin puolin”
KTM julkaisi tänään ensi kauden MotoGP-tiiminsä kuljettajat. Itävaltalaistalli jatkaa nykyisten tehdaskuljettajiensa Pol Espargaron ja Bradley Smithin kanssa testikuljettaja Mika Kallion saadessa ajettavakseen kuusi villin kortin kisaa. – Sekä tiimin että Kallion tarkoitus oli saada suomalainen kisakuskiksi ensi kaudelle, mutta Smithin tiukka ajosopimus esti siirron. Kallio on osallistunut tänä vuonna kolmeen …
Lue lisää »Mika Kallio jatkaa KTM:n testikujettajana kaudella 2018
KTM:n MotoGP-luokan tiimi on vahvistanut kauden 2018 koostumuksensa. Espanjalainen Pol Espargaro ja britti Bradley Smith jatkavat kisa- ja Mika Kallio puolestaan testikuljettajana. Kallio ja Smith kävivät kovaa kapinaa toisen kisakuljettajan paikasta. Kallio oli ajamissaan kisoissa niskan päällä, mutta KTM päätyi tähän ratkaisuun kunnioittamalla samalla Smithin nykyistä sopimusta, joka kattaa edelleen …
Lue lisää »Marquez: Motegi tarjoaa draaman ainekset
MotoGP-luokan hallitsevana maailmanmestarina sarjaa johtava Hondan Marc Marquez lähtee itseluottamusta uhkuen ensi viikonvaihteena Motegin Twin Ring-radalla Japanissa ajettavaan kauden neljänneksi viimeiseen osakilpailuun. Marquez tosin tähdentää samalla, että Motegin kisaviikonloppu saattaa olla myös dramatiikkaa täynnä. – Tilanne MM-sarjan kärjessä on tiukka, jokainen GP on erilainen ja nämä kolme peräkkäistä Japanissa, Australiassa …
Lue lisää »Rossi taas täydessä treenivauhdissa MotoRanchillaan
Valentino Rossi on kokenut tällä kaudella kaksi pahaa harjoitusonnettomuutta. Ensin keväällä crossipyörän puikoissa ja elokuun lopulla uudelleen enduroa ajaessaan. ”Tohtoria” on yritelty toppuutella treenaamisen osalta – turhaan. Intohimo kaksipyöräisiin ajaa kaiken edelle. Rossi on tosin myöntänyt ja samalla luvannut Yamaha Racingin toimistusjohtaja Lin Jarvisille, että tämän kauden osalta crossiradat ja …
Lue lisää »Kallio STT:lle: ”Näen niin, että kisapaikka sieltä löytyy”
Mika Kallio on valottanut STT:lle näkemystään saavuttaa ensi kaudella KTM:n kisakuljettajan paikka MotoGP-luokassa. Se näkemys on varsin rohkaiseva. – Näen niin, että kisapaikka sieltä löytyy. Jos katsotaan pelkästään kisatuloksia, vaakakuppi kääntyy puolelleni. Olen todistanut, että kuulun vauhdillisesti kisakuljettajien joukkoon, Kallio sanoo STT:lle. Espanjalainen Pol Espargaro jatkaa siis myös ensi kaudella …
Lue lisää »Huippumanageri hehkuttaa Kalliota ja Marquezia
Pitkän linjan MotoGP-manageri ja lajin arvostettu asiantuntija Carlo Pernat on taas avannut sanaisen arkkunsa tutun värikkääseen tyyliin. Italialaisboheemi nostaa uusimmassa blogissaan kaksi kuljettajaa jalustalle, eli Mika Kallion ja mestaruudessa tiukasti kiinni olevan Marc Marquezin. Pernat on varsin vaikuttunut niistä esityksistä, joita kuninkuusluokan tulokastiimi KTM on tarjoillut erityisesti kauden toisella puoliskolla. …
Lue lisää »Kallio ajaa ensi kaudella saletisti ainakin kuusi kisaa – tavoitteena tietenkin täydet 19 GP:tä
Tavoitteena on tietenkin kisakuljettajan paikka, mutta mikäli Mika Kallion työt jatkuvat myös kaudella 2018 KTM:n testikuskina, niin tämä on jo tässä vaiheessa täysin varmaa: kokeneelle suomalaiselle on luvassa kuusi villin kortin kisaa. – KTM:llä ajetaan kaudella 2018 kuusi villin kortin MotoGP-kisaa. Se on jo varmistettu. Se on myös maksimimäärä kautta …
Lue lisää »Kuninkuusluokan ”paha poika” avaa tunteella viha-rakkaussuhdetta pyöräänsä
MotoGP-luokan kesyttämätön raikulipoika Andrea Iannone manaa mielessään vieläkin hartaasti sitä, että hän menetti paikkansa Ducatilla viime vuoden jälkeen. ”The Maniac”-lempinimeä totteleva Iannone oli Ducatin puikoissa huippunopea, huippuvaarallinen ja ajoittain ärsyttävän ylimielinenkin, mutta nyt tuo kaikki on karissut hänestä ehkä viimeksi mainittua lukuun ottamatta. Ensimmäinen kausi Suzukilla on ollut Iannonelta täyttä …
Lue lisää »Jälleen ikävä onnettomuus harjoituksissa – MotoGP-kuski Miller mursi jalkansa
MotoGP-luokan kuljettajien harmilliset harjoitusonnettomuudet ovat saaneet ikävää jatkoa. Aki Ajon manageroima aussikuski Jack Miller on murtanut oikean jalkansa sääriluun harjoitellessaan trialpyörällä. Ensi kaudella Ducatin Pramac-tiimiin siirtyvä Marc VDS:n Honda-kuljettaja joutuu jäämään toipilaana sivuun lokakuun puolivälissä Motegin radalla ajettavasta Japanin GP:stä. Kohtalokas onnettomuus tapahtui perjantaina Andorrassa, jossa Miller pitää majaansa kilpailukaudella. …
Lue lisää »