Mika Kallion takavuosien tallikaverina Marc VDS Racingissa kilpaillut Scott Redding antaa palaa täydeltä laidalta näkemyksiään MotoGP:n nykytilasta. MotoGP-sarjan 11 vuoden jälkeen hyvästellyt britti kertoo sanomansa olevan karua ja tylyä, mutta myös rehellistä.
Redding ajoi tällä erää viimeisen MotoGP-luokan kautensa Aprilian tehdastallissa. Uudet haasteet odottavat brittien Superbike-luokassa. Vasta 25-vuotias Redding ei kadu kovaa päätöstään, päinvastoin.
– Kaikessa on kyse vain rahasta ja määrätyt ihmiset tekevät politiikkaa kulissien takana. Tämä p*ska ei ole enää minun juttuni. Menetin rakkauteni tähän kaikkeen, Redding lataa Motorsport.Total.com -sivustolla samaan malliin, kuin aussi Casey Stoner kuusi vuotta sitten.
Redding korostaa, että kilvanajo on hänen työnsä. Hän sanoo olevansa äärimmäisen ärsyyntynyt niihin lajin ympärillä pyöriviin ihmisiin, jotka tavallaan keplottelevat kuljettajille kuuluvia rahoja omiin taskuihinsa.
– Se asenne sai minut lopulta jo nauramaan. En ole enää hullu ja olen saanut tästä p*skasta tarpeekseni.
On hullua maksaa 200 000-300 000 euroa ajaakseen kauden tai kaksi Moto2-luokassa.
MotoGP-sarjassa läheskään kaikki kuljettajat eivät nauti palkkaa. Ostetut kuljettajapaikat eivät ole harvinaisuuksia kuninkuusluokassakaan, jossa kausikohtainen palkkahaitari on todella lavea: arviolta 14 miljoonasta eurosta miinuksen puolelle.
– Kaikkien kuljettajien pitäisi saada mielestäni palkkaa. Siksi en lähtenyt Moto2-luokkaan kaudeksi 2019. En aja missään tapauksessa ilman palkkaa, koska tämä on työni. Ja en todellakaan tule koskaan maksamaan kuljettajapaikasta!
Redding avaa tältä osalta tilannetta ensisijaisesti Moto2-luokan osalta.
– On hullua maksaa 200 000-300 000 euroa ajaakseen kauden tai kaksi Moto2-luokassa. Jotkut ovat kuitenkin valmiita siihenkin.
Redding osoittaa sormella tiimien suuntaan.
– Vaikka tiimeillä olisikin jo tarvittava budjetti koossa, niin ne vaativat vielä rahaa kuljettajilta. Yksinkertaisesti siksi, että ne voivat tehdä sen. On aina olemassa kuljettajia, jotka ovat valmiita maksamaan, mutta silloin et saa tietenkään niitä parhaita kuljettajia tiimiisi, Redding muotoilee.
Kaikki on nykyään vain bisnestä ja kaikki kulminoituu rahaan. Se on se ongelma.
Redding myöntää toki samalla, että hän ei olisi ainakaan enää Aprililalta ensi kaudeksi paikkaa ansainnut. Se meni Aleix Espargaron viereltä Andrea Iannonelle, joka on tyylilleen turhankin uskollisesti osoittanut jo nyt turhautumisen merkkejä.
– En kommentoi tuloksia, sillä ne olivat ala-arvoisia. Niin se vain meni, olen rehellinen. Monet kuitenkin sanoivat, että toin sarjaan, sekä varikoille mukaan niin paljon iloa, fiilistä ja karismaa, mistä pidettiin. Ja tuota kaikkea juuri nyt puuttuu MotoGP:stä. Kuljettajat eivät ole avoimia toisilleen. Pelkäävätkö he toisiaan niin paljon? En tiedä.
Redding kaipaa ratamoottoripyöräilyn parrasvaloihin enemmän persoonia.
– Se olisi hyväksi koko tälle urheilulle. Se ei ole kuitenkaan yksinomaan kiinni näistä kavereista (kuljettajista). Kaikki on nykyään vain bisnestä ja kaikki kulminoituu rahaan. Se on se ongelma, mutta niin se vain menee.
* LUE LISÄÄ AIHEESTA: