Peetu Paavilainen, 16, lukeutuu siihen kansainvälisten talenttien valikoituun joukkoon, joka pääsee jälleen tällä kaudella esittämään taitojaan ja antamaan näyttöjä MotoGP-sarjan yhteydessä ajettavassa Red Bull Rookies Cupissa.
Paavilaisella on edessään jo toinen kausi KTM:n identtisillä Moto3-luokan pyörillä ajettavassa MotoGP-sarjan näyteikkunassa.
Avauskautta varjostivat vielä loukkaantumiset, mutta parhaimmillaan Paavilainen pisteli sellaista vauhtia, joka sai tarkkasilmäiset valitsijat kutsumaan suomalaisen ratamoottoripyöräilyn suurlupauksiin lukeutuvan Paavilaisen uudelleen mukaan Red Bull Rookies Cupin arvostettuihin kekkereihin.
Paavilaisella on edessään ehdottomasti kaikkien mahdollisuuksien kausi tasoltaan äärimmäisen kovassa Cupissa. Ja samalla luultavasti myös se todellinen läpimurtokausi. Asiantuntijapiireissä tiedetään tarkalleen, että Paavilainen taistelee onnistuessaan hyvinkin podiumsijoituksista.
Rookies Cupin kausi käynnistyy Jerezin radalla Espanjassa toukokuun ensimmäisenä viikonvaihteena. Perinteikäs andalusialaisbaana isännöi tuolloin MotoGP-sarjan ensimmäistä Euroopan osakilpailua.
Kiireinen Paavilainen viritteli vauhtiaan jo tänä viikonvaihteena Estorilin keleiltään haastavalla radalla Portugalissa, jossa puolestaan European Talent Cup polkaistiin käyntiin.
Estorilin ensimmäinen kisa päättyi kaatumiseen, mutta toisessa startissa Paavilainen julistettiin kuudenneksi.
– Sain hyvän startin. Kärki pääsi hieman karkuun ja kilpailu keskeytettiin lopulta punalipulla kolme 2.5 kierrosta ennen maalia. Olin keskeytyksen aikana viides, mutta tulokset tulevat edellisen kierroksen mukaan eli tuloksena kuudes sija. Kelien puolesta oli haastava viikonloppu ja rata on ollut minulle aina vaikea, joten tähän on oltava varmaan ihan tyytyväinen, Paavilainen kertoo Facebook-päivityksessään.
Paavilainen käväisi osittain märällä radalla ajetussa ensimmäisessä kisassa jo kakkosena, kunnes sadekelin renkaat alkoivat sulaa ja pito katosi sen myötä. Nuorukainen meni nutulleen toiseksi viimeisellä kierroksella keulan karattua alta. Hän ehti kuitenkin osoittaa siinäkin kisassa, että vauhdissa löytyy.
– Positiivisin mielin eteenpäin, viikon päästä aloitetaan sitten Red Bull Rookies testit, Paavilainen viestittää.
* Peetu Paavilaisen profiiili.