MotoGP houkuttelee kovia nimiä F-ykkösten puolelta. Kimi Räikköselle varsin tuttu, Ferrarin urheilujohtajana vuodet 2009-2015 toiminut italialainen Massimo Rivola, 46, liittyy ensi kaudella Aprilian MotoGP-luokan tehdastalliin. Rivolan toimenkuva Aprilialla on vielä julkistamatta, mutta kyse on epäilemättä suuresta roolista.
Vaisusti menestynyt Aprilia haluaa ottaa ensi kaudella ison stepin kuninkuusluokassa espanjalainen Aleix Espargaro ja italialainen Andrea Iannone kuljettajinaan.
Italialainen Romano Albesiano on johtanut tähän mennessä Aprilian kilpailutoimintaa ja nähtäväksi jää, kuinka ison siivun Rivola tuosta työstä ottaa kontolleen.
Rivola omaa mittavan kokemuksen kaksipyöräisten kuninkuusluokasta.
Rivola käynnisti F1-uransa vuonna 1998 vastuualueenaan Minardin markkinointi. Hän jatkoi Minardilla vuodet 2000-2005 urheilujohtajana.
Rivola siirtyi Minardilta vuosiksi 2006-2008 Toron Rosso-tiimin pomoksi. Toro Rossoa seurasivat vuodet 2009-2015 Ferrarin urheilupomona.
Rivola on tehnyt viime vuodet töitä Ferrarin nuorten kuljettajien akatemian johtajana. Rivolan rooli on ollut erityisen suuri ranskalaisen Charles Leclercin takana. Sauberilla vahvan loppukauden ajanut Leclerc astuu Räikkösen suuriin saappaisiin Ferrarilla. Leclercin vauhti on ollut väkevää Ferrarin puikoissa Abu Dhabissa ajetuissa rengastesteissä.
MotoGP-luokka puolestaan käynnisti Jerezissä ajettavat testit keskiviikkona. Aprilian kuljettajatrion Jerezissä muodostavat Iannone, sekä testikuskit Bradley Smith ja Matteo Baiocco. Espargaro joutui jäämään suolistotulehduksen vuoksi sivuun Jerezistä.
Jerezin jakson avauspäivän kiireisin kuljettaja oli Ducatin Danilo Petrucci ajalla 1.37,968.
Jerezin testien 1. päivän tulokset:
Ducati dominate Day 1 💪@Petrux9 sets the pace ahead of his factory Ducati teammate @AndreaDovizioso on the opening day of the #JerezTest ⏱ pic.twitter.com/C80uG01xMN
— MotoGP™🏁 (@MotoGP) 28. marraskuuta 2018
New team, new riders, new number and the same old @ValeYellow46 💪
Yamaha mean business heading into 2019 👊#JerezTest pic.twitter.com/Mdp6cDt8Jx
— MotoGP™🏁 (@MotoGP) 28. marraskuuta 2018
Day 1 of #JerezTest #aprilia with @andreaiannone29 @BradleySmith38 and @baiox_151
Discover more: https://t.co/SkkLS3kMYC pic.twitter.com/XmuErIKjDE— Aprilia (@ApriliaOfficial) 28. marraskuuta 2018